Luottokorttien ehdot vaihtelevat paljon. Joissakin luottokorteissa ei ole ollenkaan käytössä valuuttamuutosmaksua ja toiset luottokortit eivät puolestaan veloita mitään käteisnostojen tekemisestä. Osa luottokorteista puolestaan ottaa pienen maksun kaikista kotimaan ulkopuolella tapahtuvista maksuista.

Tutustu myös ohjeeseemme siitä, miten ostoturva ja tuoteturva turvaa ulkomailla tekemäsi ostokset.

Vaihtokurssi

Vaihtokurssin avulla mitataan yhden valuutan arvoa toisessa valuutassa. Esimerkiksi yksi euro on Ruotsin kruunuissa noin 10 kruunua. Vaihtokurssit vaihtelevat päivittäin ja American ExpressilläVisalla sekä Mastercardilla on omat vaihtokurssit, joita he seuraavat.

Vaihtokursseja sovelletaan myös luottokorttiostoksiin, kun luottokortilla maksetaan jossain muussa kuin oman maan valuutassa. Esimerkiksi dollareissa tehty ostos täytyy muuntaa euroiksi ennen kuin sen voidaan laskuttaa luottokortin haltijalta.

Euroalueen ulkopuolella maksupääte saattaa pyytää sinua valitsemaan haluatko tehdä maksun paikallisessa valuutassa tai euroissa. Tällöin kannattaa valita aina paikallinen valuutta, sillä vain siitä pystyt tarkistamaan, että maksettava summa on oikein.

Maksupäätteen valuuttakurssi saattaa olla eri kuin luottokorttiyhtiön virallinen valuuttakurssi ja pahimillaan voit joutua maksamaan ylimääräistä, jos valitset maksun euroissa.

Valuuttamuutosmaksu

Useimmat luottokortteja myöntävät yrityksen ja pankit veloittavat maksu valuuttamuutoksista. Pienimmillään valuuttamuutosmaksu on 1 %, mutta joissakin luottokorteissa se voi olla jopa 3 % muunnettavasta summasta.

Joissakin luottokorteissa ei ole ollenkaan valuuttamuutosmaksua ja tällaiset luottokortit sopivat totta kai paljon matkustaville tai ulkomaisissa nettikaupoissa shoppaileville.

Esimerkki valuuttamuutosmaksusta

Perhe on lomamatkalla Yhdysvalloissa ja kuluttaa viikon lomamatkan aikana yhteensä 5 000 euroa. Valuuttamuutosmaksu on maksu, jonka perhe maksaa siitä, että luottokortilla on tehty ostoja jonkin muun maan valuutassa.

Valuuttamuutosmaksu

1,00 % - 50 €

1,50 % - 75 €

2,00 % - 100 €

2,50 % - 125 €

3,00 % - 150 €

Käteisnostomaksu

Mikäli et löydä sinulle sopivaa luottokorttia ilman valuuttamuutosmaksua, suosittelemme käyttämään luottokorttia jolla voi tehdä maksuttomia käteisnostoja euroalueen. Silloin voit nostaa käteistä suoraan matkakohteessa ja maksaa ison osa ostoksista käteisellä.

Kuten valuuttamuutosmaksun kohdalla, luottokortin ehdot kannattaa tarkistaa huolella myös käteisnostomaksu. Euroalueen ulkopuolella tehdyistä käteisnostoista veloitetaan tavallisesti 2–4 % nostettavasta summasta. Jotkin luottokortit veloittavat prosenttimäärän lisäksi kiinteän käteisnostomaksun, joka on yleensä 2,5–3 euroa nostettavasta summasta riippumatta.

Yksi vaihtoehto on myös Curve-kortti, johon voit yhdistää monia eri maksukortteja ja joka ei veloita valuuttamuutos- tai käteisnostomaksua.

Luottokortteja, joissa on maksuton käteisnosto

  • Morrow Bank Mastercard Hae! Hae yritykseltä

    Morrow Bank Mastercard

    Lisää kortti vertailuun
    • Maksimiluotto 10 000 €
    • Vuosimaksu 0 €
    • Todellinen vuosikorko 21,87 %
    • Hyvät puolet
    • Lisätiedot
    • Vaatimukset
    • Lyhyt arvostelu
    • Maksuton käteisnosto ulkomailla
    • Bonuspisteitä jokaisesta ostosta
    • 3–9 kk korkovapaata