MobilePayn mukaan vuoden 2018 aikana mobiilimaksaminen kasvoi siirtomäärissä, siirretyissä euroissa, käyttäjissä ja käyttöpaikoissa mitattuna. Sekä siirtojen että siirrettyjen eurojen määrä kasvoin vuoden aikana 140 %. MobilePayllä on tällä hetkellä yli 800 000 henkilöä.

Mobiilimaksamisen yleistymiseen saattaa vaikuttaa se, että MobilePayllä on voinut vuoden 2018 marraskuusta lähtien maksaa S-ketjun kaupoissa. Vuoden 2019 aikana myös Kesko ottaa mobiilimaksamisen käyttöön, jolloin käyttäjien määrän odotetaan kasvavan yli miljoonan.

MobilePayn ohella Google Pay on toinen Suomessa yleisesti käytössä oleva sovellus mobiilimaksamiseen. Google Pay tuli Suomeen marraskuussa 2018 ja sitä voivat käyttää Nordean henkilöasiakas- ja yrityskorteilla sekä sellaiset Danske Bankin asiakkaat, joilla on käytössä Mastercard.

Helppoa ja turvallista

Mobiilimaksamista varten sinun tarvitse kantaa luottokorttia mukana, vaan voit olla rauhallisin mielen vaikka lompakko olisikin jäänyt kotiin.

Ostosten maksaminen älypuhelimella tapahtuu sovelluksen avulla ja siksi puhelimeen täytyy olla asennettu sopiva sovellus maksamista varten. Tarvitsemasi sovellus riippuu siitä, mikä pankki, puhelin ja luottokortti sinulla on.

iPhone älypuhelimessa voi käyttää vain Applen Pay -maksusovellusta.

Android älypuhelimissa voi itse valita, minkä maksusovelluksen laite avaa automaattisesti maksutilanteessa. Vaihtoehtoina ovat esimerkiksi juurikin MobilePay ja Google Pay.

Hanna on Luottokortit.com-vertailusivuston ja Swegaming AB:n suomalainen työntekijä, jonka erikoisosaamisalueeseen kuuluvat luottokortit ja kuluttajille myönnettävät lainat.

Senast uppdaterad Oct 28, 2020